YK:n yleiskokous onnistui saamaan aikaan asekauppasopimuksen,
joka kieltää toimittamasta aseita sellaisiin maihin, joissa tiedetään, että
niitä voitaisiin käyttää kansanmurhaan, sotarikoksiin tai rikoksiin ihmisyyttä
vastaan! Hyvä! Pandin hallitus
järjestäytymiskokouksessaan tammikuussa puolestaan onnistui nostattamaan
rauhantaiteen tekemisen spirittiä. Hyvä!
PANDIN kokouksen johtopäätöksenä päätettiin järjestää useita konsertteja,
klubeja, keskustelutilaisuuksia ja kehittää PANDIA entistä laajemmalle eri
kaupunkeihin. Kolmannen kerran Hyvä!
Olisitko sinä oman kaupunkisi PAND-yhteys?
KEVÄTKOKOUS
Tervetuloa 20.4.2013 kevätkokoukseen, kello 10.00,
osoitteeseen 5. Linja 2 E, Helsinki.
Käsitellään sääntömääräiset asiat ja otetaan kantaa
rauhankysymyksiin.
SYYSKOKOUS
PANDIlla on vuosittain kaksi isoa sääntömääräistä kokousta.
Syyskokouksessa valtiaan hallitus ja puheenjohtaja, vahvistetaan talous ja
toimintasuunnitelma nyt siis vuodelle 2014. Syyskokoukselle voi tehdä esityksiä
toiminnan kehittämisestä. Syyskokouksen päiväksi on esitetty 26.10.2013 ja
kokousta alkamaan kello 12.00 toimistolla Helsingissä.
PANDIN TOIMINTAA JA TIEDOTTAMISTA
VOI SEURATA PARHAITEN KOTISIVUILTA www.pandtaiteilijatrauhanpuolesta.blogspot.fi
FB:n tykkää sivuilta
RAUHAN TYÖTÄ OMALLA
TAITEELLA
Meidän jäsenten omista tapahtumista saa tiedottaa, kuvia
taideteoksista, juttuja yms. saa mielellään lähettää julkaistavaksi PANDIN
kotisivuille. Etsimme jatkuvasti
vapaaehtoisia esiintyjiä erilaisiin konsertteihin ja tapahtumiin. Samoin
aktivistihommiin tarvitaan lisää osallistujia ja toimijoita mm. Palestiinan ja
Kuuban suuntaan. Hankkeista lisää kotisivuilla.
TURVAA TOIMINTA –
MAKSA JÄSENMAKSU!
Yksi hyvä ja tarpeellinen rauhantyön muoto on jäsenmaksun
maksaminen ja uusien jäsenten hankkiminen. Saat tässä kirjeessä sekä
jäsenmaksulomakkeen että jäsenhakulomakkeen. Anna toinen ystävällesi ja tee
kunnon rauhan teko ja maksa tämän vuoden jäsenmaksu 15 €.
FI17 8000 1601 2390 16
Muista laittaa viestiin nimesi ja osoitteesi!
FI17 8000 1601 2390 16
Muista laittaa viestiin nimesi ja osoitteesi!
SOLIDAARISUUS- JA
RAUHAN MATKALLE KUUBAAN
PAND, Suomen rauhan puolustajat ja Kulttuurisilta Kuubaan
kutsuu sinut mukaan matkalle Kuubaan 14.11.–26.11.2013 teemme solidaarisuus- ja
rauhanmatkan Kuuban itäisiin kaupunkeihin, historialliseen Havannaa ja rauhanliikkeen
kansainvälisiin tapahtumiin. Lue matkasta lisää www.matkakuubaan.blogspot.fi tai soita ja kysy minulta – kerron mielelläni
(050 573 8598- JP)
Tuo taiteesi mukaan rauhantyöhön, tee aloite toiminnasta,
tule mukaan PANDIN hallitukseen.
Yhteyttäsi ja osallistumistasi toivoen,
Tervetuloa 20.4. kevätkokoukseen klo 10, sen yhteydessä
osana Suomen sosiaalifoorumia järjestettäviin Palestiina paneelikeskusteluihin
mm klo 16.00 ja DIGNITY!- konserttiin
ravintola Kaisaniemessä klo 19.00!
t.
JP Väisänen
puheenjohtaja, käsitetaiteilija JP Väisänen +358 (0)44 705 5507 pandtalo@hotmail.fi
HALLITUS 2013–2014
varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja, nuorisonohjaaja Eeva-Helena Inomaa +358 (0)50 555 4392,
sihteeri, kirjastonhoitaja Riku Räihä
041 529 9175, näyttelijä Arja Pekurinen,
esiintyvä taiteilija / PAND-Kuopio Henna
Hartikainen, nukketeatteriohjaaja, Elviira
Davidow, näyttelijä Anneli Sauli,
valokuvaaja Chasa Baudrand, muusikko
Boris Calvo, näyttelijä Kaisla Löyttyjärvi, muusikko Katja Luhtala, taideterapeutti Sabina Merikeros, kirjailija Matti Laitinen
www.pandtaiteilijatrauhanpuolesta.blogspot.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti